torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

C) Laukkalähestymisellä

Kuten moni on varmasti huomannut, en ole kirjoitellut pitkään aikaan uutta postausta. Tämä johtuu siitä että vaikka mulla on ollut jo monta valmennusta, tuntia ja yhdet kisat niin ajattelin että on oikeasti turha kirjoittaa joka tunnista postausta eikä siltikään kaikkia välttämättä kiinnosta lukea sitä. Laittakaa nyt alas kommenttia haluatteko te jatkossa joka tunnilta postauksen?

Voin sanoa että tämän syksyn kisat ovat menneet tosi hyvin! Viime estekisoista tuli nollarata mutta aika oli pikkuisen liian hidas palkinnoille, vain alle puoli sekuntia! :D
Samoin tunnit ovat onnistuneet aika hyvin!

Mulla oli 22 päivä maasto ja valmennus mutta emme ottaneet kameraa mukaan joten tunnista ja maastosta ei ole materiaalia! Mulla ei ole tulossa nyt ollenkaan ratsastustunteja joten vasta seuraava tunti on 8.1.
Seuraavista tunneista lupaan tehdä taas postauksia.

Näin lomalla yritän kuvailla teille esimerkiksi varustepostauksen tai jotain muuta mitä haluatte. Laittakaa kommenttia! :)

 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

torstai 3. joulukuuta 2015

Villivarsalla seuraestekisoissa



Tosiaan Kaapoa voi sanoa villivarsaksi! Menin Siirilän Ratsastuskeskuksen avajaisissa pidetyissä 1- tason estekisoissa Kaapolla! Meidän tallilta lähdettiin viemään kaksi hevosta kisoihin ja minä ja Jossu menimme Kaapolla. Kisat pidettiin sunnuntaina ja perjantaina menin tunnilla Kaapolla ja pakko sanoa että itkin koko automatkan, sillä olin niin pettynyt tuntiin ja vielä enemmän mua pelotti tulevat kisat.
 Kisoja aikaisemmin olin Kaapolla hypännyt kokonaiset kaksi kertaa! Kesällä Siirilässä ja perjantaina tunnilla. Tulekseen sai siis olla tosi tyytyväinen!


Kisat alkoivat onneksi vasta yhdeltä pivällä joten kamalan aikaista herätystä ei ollut vaikka tallilla saikin olla jo yhdeltätoista. Laitettiin Jossun kanssa Kaapo kuntoon ja lastattiin hepat autoon. Perillä otettiin hevoset heti autosta ulos ja taluttelemaan Kaapoa. Voi että se oli innoissaan! Kaapo muistutti paljolti oria enmmän kuin itseään! Meinasi heppa olla aivan lentoon lähdössä.... :D

Siinä sitten pari tuntia kävelyteltiin heppoja ennen kuin oli rataan tutustuminen. Rata oli aika simppeli ja looginen vaikka erikoisesteitä olikin aika paljon! Jossu ratsasti ennen mua ja mun jännitystä ei yhtään helpottanut ainakaan se että Kaapo hyppäsi Jossun kanssa verkkaesteet joka kerta ainakin 3cm korkeammalta... Radalla Jossulla lähti toinen jalkkari heti ensimmäisen esteen jälkeen ja toiselle esteelle tuli taas tyypillisesti iso hyppy jonka takia Jossu tipahti. ja sai lievän aivotäräjhdyksen. Mulla oli siis aika kovat paineet koska jouduin itse ratsastamaan samalla hevosella joka oli Jossun kanssa ollut vähän villillä päällä.


Talutellessani Kaapoa huomasin että se oli nyt paljon rennompi ja jotenkin hieman `masentuneemman` näköinen. Se oli tietyllä tavalla hyvä asia! Menin aika aikaisin kävelyttämään Kaapoa selästäpäin. Kuitenkaan sitä kävelyaikaa ei kovin kauan ollutkaan ja pian sainkin mennä jo verkkaamaa. Otin heti alkuun ravia ja laukkaa jonka jälkeen hyppäsin radan punaista pystyä jossa oli vähän suuremmat johteet. Kaapo hyppäsi pystyn joka kerta tosi kivasti ilman liiallista ilmavaraa. Ainut oli että Kaapo kyttäsi hieman toisen puolen päätyä mutta se oli ihan ymmärrettävää uuden ja vieraan maneesin takia. Toinen verkkaeste oli sinivalkoinen okseri jossa siinä myös kookkaammat johteet. Okserille tultiin tiukemman kurvin kautta joten aina en kunnon paikkaa löytänytkään esteelle. Lisäksi Kaapo vaihtoi kyseiselle esteelle aina väärän laukan askelta ennen ponnistuspaikkkaa, joten välillä vähän jalat kolahti puomiin.

Sain ulkona jonkin aikaa värjötellä sillä mun vuoro oli vasta toisiksiviimeisenä. Maneesiin päästyäni jännitys hieman laski. Olin tehnyt omat johtopäätelmät siitä että radan kolmannelle ja neljännelle esteelle piti hieman johtaa oikealla kädellä että linjalla suoruus pysyy, sillä tosi monet ratsastajat pudottivat linjan ensimmäisen esteen jonka jälkeen valunut uralle ja siitä tullut vino hyppy linjan toiselle esteelle. Monet varmasti pudottivat linjan ensimmäisen esteen sen vuoksi että se oli ruskean väärinen minkä vuoksi hevoset eivät sitä välttämättä niin hyvin erottaneet.
Joka tapauksessa sain hyvän vauhdin ja paikan ensimmäiselle esteelle joten Kaapo vaihtoi laukankin hyvin, mutta vaitoi väärälle laukalle uudestaan?? :D Sitten toiselle esteelle mulle ja Kaapolle tuli hieman erimielisyyksiä... Toiselle esteelle sain hyvän paikan taas mutta heti esteen jälkeen Kaapo lähti vasempaan suuntaan samalla lailla kun Jossulla mutta jotenkin sain sen erimielisyyksien kautta käännettyä oikeaan suuntaan ilman turhia voltteja. Onneksi en pudonnut! Kolmannelle esteelle sain hyvän paikan. Neljännelle esteelle lähdin ratsastamaan hieman liikaa eteen joten viides askel jäi vähän pieneksi. Olimme tehneet perjantaina saman tyylistä tehtävää missä viides este oli sijoitettu juuri samalla lailla kuin tunnilla. Mulle annnettiin perjantaina ohjeeksi pitää vasenta pohjetta edessä ettei Kaapo kiilaa ohi ja sen muistin onneksi radallakin. Kuudennelle esteelle tuli se tiukka kaarre jonka kuitenkin sain radalla ratsastettua ihan hyvin. Kaapo kuitenkin vaihtoi taas askeleen ennen ponnistuspaikkaa väärän laukan joten taas takajalat hieman kolahtivat puomiin... Argg!! Onneksi puomi kuitenkin pysyi kannattimillaan. Väärässä laukassa lähestyttiin radan viimeistä estettä joka oli pysty ja askeleet hieman sekottuivat mutta puhtaasti päästiin maaliin! Nollarata oli oikeasti iso saavutus mulle joka on kyseisellä hepalla kaksi kertaa hypännyt epäonnistuneesti!


Mä en ymmärrä mikä sijoitusputki mulla on nyt päällä sillä kaikista syksyn kisoista on tullut ruusukkeita ja yksi mitallikin kotiintuomisena!
Ette uskokkaan kuinka onnellinen oon tällä hetkellä! :D
Tulevana perjantaina mulla on tulossa taas tallin järjestämät estekisat joissa menen Pandalla taas 70-80cm luokan. Toivottakaa onnea! ;)

Kiitos Tuulia Nelimarkka hienoista kuvista! :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Uutta ulkoasua

Tässä tosiaan olisi nyt uusi banneri. Olen jo pitkään tarvinnut uuden bannerin sillä edellinen banneri oli jo kuvana aivan kamala... Mun oma istunta oli siinä niin ruma! Onhan toki uudessakin bannerissa toi estekuva vähän mun osalta epäonnistunut sillä taas mulla on tota sukeltaja meininkiä... Suuri kiitos kuitenkin kuuluu taas Jossulle! Kiitos taas bannerista!
Mulla oli toiveena saada banneriin vain Pandasta ja musta kuvia sillä se on ainut hevonen tällä hetkellä jolla menen paljon. Kuvista ei siis ollut ihan niin paljon valikoinnin varaa kuin ennen.

Mitä te pidätte uudesta bannerista?

tiistai 17. marraskuuta 2015

Koulukilpailuissa- Seuran juniorimestaruus pronssia!



Tosiaan Sunnuntaina oli seuramme 1- tason koulukilpailut joissa menin B- merkin kouluohjelman ja osallistuin samalla juniorimestaruuksiin. Kisojen ohella myös pidettiin tallin puolesta Hevos Hullu koulukisat joissa menin 3- tason. Ratsuna oli tietysti Panda.

Olin tallilla jo 8.40 ja rupesin heti tekemään lettejä, joista tosin tuli aika rumia! Pandan hoitamisen jälkeen nopeasti hoidin myös itselle kisavaatteet päälle ja Pandalle fleeceloimin selkään ja kävelemään. En ehtinyt kävellä kuin viisi minuuttia kun jo meitä huikittiin maneesiin. Aloin heti ravailemaan ja laukkailemaan ja Panda vaikutti kivan virittyneeltä. Tein paljon voltteja ja kaarevia tehtäviä että saisin Pandan hereille.
Sain jonkin verran odotella että oli minun vuoroni. Heti kun pääsin niin menin maneesiin vielä vähän rvailemaan ja kiersin molemmat päädyt hyvin. Ihme mutta Panda ei yhtään kyttäillyt! Rata meni muuten aika hyvin mutta laukoissa Panda oikoi vähän kulmia. Radalla tuli tempon lisäys keventäen ja ne onnistui oikeasti aika hyvin! Lopulta olin jaetulla 1 sijalla kaverini Annin kanssa! Hyvä me! :D

Mulla oli aika kauan aikaa seuraavan luokan lähtöön mutta auttrlin sitten Essiä koko ajan Pandan kanssa ja väsäiltiin loimien kanssa koko aika. Totta kai menin ihailemaan kuinka hienosti Essi ratsasti koko radan Pandalla. Kaikki sai niin hienoja suorituksia ja tosi tasaväkistä oli! Lopulta oli mun vuoro. Kiertelin taas tuomaripäädyn ja katsomopäädyn molemmista kierroksista. Panda hieman katseli katsomopäätyä mutta ei sillä lailla kyttäillyt ihan kamalasti. Onneksi. Keskihalkaisijalle mennessäni ruoesin hieman kääntämään liian aikaisin joten jouduin ns. väistättämään Pandaa oikealle kohdalle hieman. Kaikki ympyrät onnistui ihan hyvin mutta temponlisäys ravissa jäi vähän niukaksi ja huomasin tosiaan radalla sen mokan. Samanlaista tietä ei enää ohjelmassa tullut joten sitä en voinut korjata enää. Se jäi vähäm harmittamaan. Väistöissä ja käyntipätkissä Panda olisi vpinut olla hieman enemmän hereillä ja napakampi. Laukoissa Panda oli aika normaali että laukkasi hyvin eteen. Verkassa vielä Panda otti ravia koko rata leikkaa lävistäjän lopussa. Onneksi radalla sain sen laukkaaman loppuun asti. Radalla vasemman laukan nosto tapahtui I:ssä. Tarkennettuna pääty- ympyrän puolessa välissä. Tuomarin näkökulmasta nosto oli oikeassa pisteessä mutta musta tuntui että ase olisi noussut askeleen liian myöhään. Temponlisäyksen laukassa sain esitettyä mielestäni aika hyvin
Olin sinänsä rataan ihan tyytyväinen ettei suurrmpia mokia tullut mutta tuomarilta tuli siitä peräänannosta sanomista. Rata oli joka tapauksessa aika tasainen. Lopulta olin 6. Tämän tuloksen ansiosta sain seuran juniorimestaruus pronssia! Huippua!!


Vielä muutama viikko sitten ajattelin että otetaan vaan treeni mielessä kisat koska ne olivat mun ja Pandan ensimmäiset yhteisen koulukisat ja olen silti niin vähän ehtinyt mennä Pandalla jos ajattelee kuinka paljon osa kavereistani on ratsastanut `vakiohevosillaan`. Olin tosi tyytyväinen tulokseemme! Nyt voi lähteä hyvillä mielin kohti tulevia kisoja! :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ratsastusvideoita!

Ennen kisoja mulla oli kouluvalmennus ja perjantaina estetunti. Laitan nyt vain nämä videot tähän postaukseen enkä rupea sen enempää kirjoittelemaan tunneista!



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blogi 1 vuotta- Kisapostaus!


Tosiaan blogi täyttää tänään 1 vuotta! Jee! Mun oli tarkoitus tehdä synttäreiden kunniaksi jokin erikoispostaus, jonka olisi pitänyt olla ajallaan. En ole ehtinyt kirjoittaa mitään erikoispostausta jo valmiiksi joten päätin nyt kisapostauksen olevan se erikoispostaus. Aloitin kuvaamaan videopostausta kisaoista, mutta se jäi (taas), koska kisoissa mulla oli vähän kiire niin kuin tavallisesti. Kuvat on napattu videolta!


Olin siis eilen Estekisoissa Pandalla ja menin ekan 70-80 cm luokan. Jos leirikisoja ei lasketa niin nämä oli mun ja Pandan ensimmäiset yhteisen 'kunnon' estekisat.
Perjantaina menin tietysti taas Pandalla estetunnin ja ennen viimeistä hyppykertaa olin varma että vaihdan hevosen, luokan tai jätän kokonaan tulematta kisoihin, sillä viime estekerrat eivät ole mennneet mun ja Pandan osalta ihan putkeen.

Päätin kuitenkin lähteä kisoihin ja ajattelin että kisat menevät miten menevät. Kun rata oltiin kävelty, meninlaittamaan Pandaa kisakuntoon. Teimme sykeröt ja putsasimme Pandan oikein kunnolla.


Pandalla ratsasti yhteensä kolme ratsastajaa ja minä lähdin toisena. Panda oli siis mennyt jo yhden 60 cm radan minua ennen. Päätin siis tulla vain kaksi kertaa verkkaesteet molempiin suuntiin.


Verkkaesteet olivat 4 ja 9. Uusintaesteet olivat 1,2,3,5 ja 9. Olen mennyt kyseisen radan jo aijemmin varmaan kaksi tai kolme kertaa joten rata oli ihan helppo muistaa! Verkassa tulin kerran molempiin suuntiin hieman pohjaan mutta puomeja ei silti tullut kertaakaan alas.


Koko perusrata onnistui tosi hyvin! Ei kertaakaan yhtään pohjaan ja vauhti säilyi. Välillä tuntui että Pandaa sai vain hidastella koko ajn, mutta videolta näyttää että vauhti on juuri sopiva. Perusradalla ainoastaan 5 esteelle taisi ihan vähän lähelle. Ihan hyvä ponnistuspaikka se mielestäni silti oli.
Kolmannelle esteelle hyppäsin vähän sivusta mutta sain linjalle silti sen viisi askelta mitä olin suunnitellutkin.

Uusinnassa tulin toiselle esteelle tosi pohjaan joten ihmettelin suuresti miten Panda pääsikin puhtaasti yli. Taas kolmannelle esteelle hyppäsin uralle päin joten sain aika voimakkaasti kääntää oikealle että sain vähän pienennettyä reittiä viidennelle esteelle. Uusinnan viimeiselle esteelle Pada hyppäsi tosi kaukaa mutta onneksi heppa venyi sen verran hyvin että puhtaasti päästiin maaliin ja tupla nollat tuli!


Loppujen lopuksi olin toinen! Se oli ihan uskomatonta sillä tosiaan olin niin pettynyt pariin viime este kertaan! Panda on vaan niin ihana!



perjantai 23. lokakuuta 2015

Kisatreeniä Pandan kanssa

Nyt viimein saimme kuvaajankin tunnille kuvaamaan ja ajattelin kirjoittaa postauksen nyt saman tien päivän tunnista, sillä edellisestä kunnon postauksesta onkin vierähtänyt jo lähes kuukausi... Toki valmennuksia ja tunteja on ollut, mutta kuten jo rivien välistä saatoit ĺukea, kuvaajaa ei olla saatu paikalle.

Mulla on tulossa nyt 31.10 estekisat joissa menen 70-80 cm luokan Pandalla, sekä seurakoulukisat 15.11 joihin myös menen Pandalla. Koulukilpailuihin mulla ei sillä lailla ole mitään tiettyä 'vaatimustasoa', sillä otetaan ne kisat nyt ainakin vielä ihan treeni mielssä koska ne tulevat toden näköisesti olemaan mun ja Pandan ensimmäiset yhteiset koulukisat. Estekisoista tietysti yritetään napata sijoitus ja ruusuke! ;)


Tosiaan olin Pandalla tänään estetunilla ja teimme ihan kivaa pienä rataa. Alkutunnista tulimme heti lämmittelyksi kahdeksikkomaista reittiä eli käännettiin pitkän sivun keskeltä kohti maapuomia ja käänsimme vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Teimme myös saman laukassa niin, että laukka nostettiin vasta puomin jäälkeen jonka jälkeen sai tehdä pääty- ympyrän ja sen jälkeen takaisin raviin.
Panda oli ihan kiva. Mulla tosin oli taas liian pitkät ohjat ja Panda hieman laiskahko.


Sen jälkeen teimme laukassa pääty- ympyrän jonka aikana ylitettiin maapuomi. Pakko sanoa että kaikki kerrat molempiin suuntiin onnistui aika hyvin! Mitä reippaammaksi heppa tuli, sitä paremmin meni!

Sitten tulimme ristikon hieman pidemmällä lähestymisellä. Teimme tämänkin vain kaksi kertaa ja molemmat kerrat onnistui taas hyvin! Tulimme saman ristikon toisesta suunnasta vähän pienemmällä tiellä. Tulimme siis sillä lailla että mietimme ristikon olevan ympyrän kaarella ja siis käännökset esteelle tuli joka kerta hyvin ja näin paikat helposti! Tämäkin tehtävä oli ihan helppoa!


Seuraavaksi tultiin jo ihan itse rataa. Eli käännettiin C:stä aika jyrkästi oikealle ensimmäiselle pystylle. jonka jälkeen laukan vaihto ja pysty- okseri linjalle.
Aluksi tultiin pelkästään kahta pystyä ilman okseria ja ne kerrat sujui ihan hyvin. Niin, silloin onnistui kun esteet olivat vielä pieniä. Heti kun rimaa nostettin ja mukaan mahtui se yksi okseriksin niin paikkoja ei aina löytynyt. Lisäksi laukanvaihdotkin ajoittui nurkkaan kun Panda ne vaihtoi teki enkä minä... Mikä matkustaja musta on tullut?! Eniten mua ärsyttää se että mä vaan matkustelen mukana ja oletan että joo, kyllä se Panda ne laukat vaihtaa... Nyt pitäis oikeasti tsempat itseä sekä tunneilla että kisoissa!
Loppu rataan sain olla ihan tyytyväinen sillä vaikka ensimmäiselle esteelle tuli jälleen vähän pohjaan niin silti linja onnistui yllättävänkin hyvin!


Mulla on ollut taas kokeita jonka vuoksi en ole edes mitään erikoispostauksiakaan ehtinyt tehdä mutta estekisoista  yritän tehdä jonkun näköisen videospostauksen. Katsotaan kuinka vain ehdin kuvailla! :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

maanantai 28. syyskuuta 2015

Koulutunti Pandalla

 Perjantaina menin taas koulutunnin Pandalla. On kiva kun pääsen menemään nyt näin paljon Pandalla ja kehittymään sen kanssa! Aluksilämmittelimme hevosia normaalisti käynnissä ja ravissa ja Panda tuntui aika jäykältä.
Alkulämmittelyjen jälkeen teimme ensin kolmikaarista kiemurauraa ja Panada oli vielä tosi jäykkä eikä oikein asettunut kunnolla. Lopulta Panda alkoi hieman pehmetä kaulasta ja kulki rennommin.


 Seuraavaksi teimmekin 'päätehtävää', eli käänsimme M:ästä kohti keskihalkaisijaa ja teimme niin suuren voltin S:ään kuin pystyimme ja jatkoimme taas keskihalkaisian loppuun ja käänsimme oikealle.
Tämältä tehtävä siis kokonaisuudessa näytti:


 Tähän suuntaan Panda oli hieman laiska ja jäykkä vähän joka puolelta eikä asettunnut kunnolla oikealle. Syy oli suurimmaksi osaksi se että juuri kyseistä päätyä mihin kuului ratsastaa niin on se Pandan mörköpääty. Lopulta sain sen mielenkiinnon vähän muualle ja se alkoi rentoutumaan ja vähän liikkua eteenkin! Tulin sitten vielä kerran saman tehtävän niin että käänsin C:stä keskilinjalle, tein voltin jne.




 Vasempaan suuntaan Pandaa oli paljon paljon helpompi raststaa! Se liikkui omalla moottorilla tarmokkaasti eteenpäin ja oli niin rento ja hieno! Tästä suunnasta saimmekin melkein joka kierroksella kehuja! Vielä jos sen Pandan turvan saisi hieman alemmas eikä kulkemaan pää ylhäällä... Nyt on tulossa taas koulu että estekisoja ja Panda on se varma valinta molempiin lajeihin! Koulukisoissa pappaa saakin lämmitellä aika kauan että rentoutuisi ja lämpenisi kunnolla.




 Edellisen tehtävän jälkeen otettiin laukkaa ja teimme ihan normaalisti pääty- ympyrän laukassa ja S:ssä raviin. Sain tehtyä hyvät tiet ja Panda oli ihanan rento mutta pääty- ympyrän jälkeen rikkoi raviin. Tehtiin tätä laukkatehtävää moempiin suuntiin ja jos ensimmäistä kertaa ei lasketa mukaan niin Panda laukkasi tosi kivasti ja reippaasti. Toki aika pitkänä ja matalana välillä... Sen takia minun pitikin vähän 'koota' sitä enemmän laukassa ja lopulta Panda kulki ihan kivasti. Ei enää niinkään pitkänä ja matalana!




 Laukkojen jälkeen teimme vielä vähän askeleen lyhennyksiä ja pidennyksiä ja Panda oli taas todella kuuliainen ja kuunteli apuja hyvin! Lyhensi ja pidensi askelia kun käskin.
Oikeasi tähän hevoseen sai olla ihan tyytyväinen! Nyt on taas tullut kunnolla motivaatiota treeenata kun alla on hevonen jonka saa harjoittelun tuloksena näyttämään tosi hienolta! Treeniä, treeniä...



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kuvapostaus tunnilta: Koulutunti Pandalla

Tiistaina oli valmennus mutta kuvaajaa en saanut paikalle joten kuvia ei saatu. Ratsastimme pihalla ja 8-9 välillä on aika pimeää joten kuvat olisivat olleet ihan mustia muutenkin.
Perjantaina menin Pandalla ja tunnista en muista enää juuri mitään joten nyt tulee pelkkä kuvapostaus. Yleisesti tunti meni kuitenkin ihan hyvin. Parannettavaa on silti vielä paljon!












maanantai 14. syyskuuta 2015

Pandalla onnistunut estetunti


Talliin onkin jo saapunut yksi uusi poni. Malla- niminen poni! Poni on hypännyt edellisen omistajan kanssa 80cm ratoja ja kyseessä on todellinen esteponi! En ole vielä päässyt ratsastamaan sillä mutta Annika sanoi että "joudun" menemään ponilla! :D Poni on oikea estetykki ja tuo mukavaa vaihtelua!



Minulla oli ollut kovat suunnitelmat, että kisaan Fabella koulua ja Pandalla esteitä. Faben sairastelun takia menin Vertillä paljon ja se oli vähän niinkuin varalla minun valmennushevosena. Tarkoituksena oli kuitenkin jatkaa Fabella sitä koulutuuppailua. Nyt kuitenkin olen edelleen siiä tilanteessa että en yhtään tiedä kenen kanssa sitä koulua kisaisi. Päätimme Annikan kanssa että kokeilen käydä Pandan kanssa kouluvalmennuksissa ja sillä sitten alan varmaankin kisailemaan sitä koulua jos kaikki onnistuu.


Pallokorva! :D <3

Kuitenkin näiden alkuselittelyiden jälkeen päästään asiaan eli eilen oli viimeinen hyppykerta kuukauteen ja pääsin viimein hyppäämään Pandalla. Aloitimme ravailemalla ja tekemällä pääty- ympyröitä, joiden aikana ylitimme kaksi puomia. Saman teimme laukassa. Ravissa ja laukassa puomit jopa onnistuivat.
Jakauduimme niin, että kaksi ratsukkoa ovat samalla ympyrällä. Minä ja Jossu sitten työskentelimme molemmat samalla ympyrällä ja Annika opetti kuitenkin koko ajan. Välillä (tai aika useasti) tuli niitä 'liian kaukaa tai liian läheltä hyppyjä'. Tulimme tätä tehtävää monta kertaa molempiin suuntiin.


Näiden hyppyjen jälkeen tulimme ratana tehtävää. Ensin se ympyrä missä hypätään ne kaksi estettä. Sen jälkeen uudelleen sille ykkös esteelle ja suoraan lävistäjällä olevalle kolmos esteelle, laukanvaihto ja toisesta kulmasta käännetään neljännelle esteelle ja vielä suoraan viidennelle esteelle. Ensimmäinen rata ei sujunut kovin hyvin, sillä minulle tuli juuri niitä 'pohjaan hyppyjä'. Toinen, kolmas ja neljäs rata meni aivan mielettömän hyvin!! Ei kertaakaan pohjaan, oli hyvä vauhti, laukanvaihdot onnistui ja kaikki meni nappiin! Ihana Panda!! <3



Tästä on hyvä jatkaa eteen päin tulevia kisoja ja valmennuksia! Tiistaina on taas kouluvalmennus ja yritämme Jossun kanssa lahjoa jotain kuvaamaan että saadaan materiaalia!