perjantai 20. helmikuuta 2015

Maailmalla tunnettuja hevosia!

Eli päätin nyt kirjoittaa postauksen maailman tunnetuimmista hevosista ikinä! Tämän idean sain katsottuani juuri elokuvan Secretariat. Koko maailman hevosihmiset luultavasti tunnistaa sen sanan. Tässä tulevat siis koko hevosurheilun historian suurimmat tähdet! :) Kaikki tiedothan ovat ihan vain wikipedia- ja sukupostitietoa! :D Maailmassahan on paljon tunnettuja hevosia mutta päätin valita postaukseen niitä ehkä kaikkein tunnetuimpia maailmalla. Toivottavasti pidätte postauksesta! :)

Satuhevonen -Milton

Marius Silver Jubilee "Milton" oli brittiläisen Tom ja Doreen Bradleyn omistama ja John Whitakerin ratsastama estehevonen. Milton oli ensimmäinen hevonen, joka ansaitsi elämänsä aikana yli miljoona puntaa laukkaratojen ulkopuolella. Monet pitävätkin sitä maailman parhaana estehevosena. Ruuna oli 168 cm korkea hollanninpuoliverinen ja väriltään kimo.

Milton syntyi vuonna 1977. Sen emä oli Aston Answer ja isä Marius, jolla Caroline Bradley kilpaili. Carolinen vanhemmat, Tom ja Doreen Bradley, ostivat Miltonin varsana summalla, joka vastaa noin 25 euroa. Caroline ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kilpailla Miltonilla, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen 1983. Stephen Hadley alkoi hoitaa Miltonia, jonka jänne vahingoittui klippauksen yhteydessä. 1985 Bradleyt lähettivät 8-vuotiaan Miltonin John Whitakerin ratsuksi. Whitakerin tallilla hevosta hoiti nykyinen tunnettu ruotsalainen esteratsastaja Malin Baryard.
John Whitaker kilpaili Miltonilla menestyksekkäästi yhdeksän vuoden ajan voittaen mm. Euroopanmestaruuskilpailut 1989 ja maailmancupin vuosina 1990 ja 1991. Milton jäi eläkkeelle 1994 ja se kuoli vuonna 1999. Milton haudattiin Whitakerin tallille Yorkshiressä 6. heinäkuuta 1999. Miltonin esiintyessä viimeisiä kertoja yleisölle, sen esiintymisen aikana soitettiin Tina Turnerin "Simply the Best"-kappaletta.

Nimi: Marius Silver Jubilee "Milton"
Syntynyt: 1977- kuollut 1999
Sukupuoli: ruuna
Väri: kimo
Rotu: Puoliverinen
Kasvattaja: John Harding-Rolls
Omistaja: Tom ja Doreen Bradley
Ratsastaja: John Whitaker

Kilpailuvoitot: yli miljoona puntaa

C) Dirk Caremans


 Eclipse

Eclipse oli yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista englannintäysiverisistä.
Eclipse syntyi Wilhelm Cumberlandin omistamassa Windsor Great Parkin siittolassa Englannissa huhtikuussa 1764. Sen on kerrottu syntyneen auringonpimennyksen aikana ja tästä myös ori sai nimensä.
Eclipse juoksi ensimmäisen kilpailunsa vasta 5-vuotiaana, maaliskuun 3. päivänä 1769 Epsomissa. Se voitti kilpailun ylivoimaisesti. Eclipsen kilpaura kesti kokonaisuudessaan vain 4 kuukautta. Se osallistui kahdeksaantoista tärkeimpään laukkakilpailuun ja voitti ne kaikki. Seitsemässä kilpailussa sillä ei ollut yhtään vastustajaa, sillä ymmärrettävistä syistä kukaan ei halunnut panna omaa hevostaan juoksemaan niin täysin ylivoimaista hevosta vastaan.
Eclipsen sanottiin näykkäisseen kaikkia vastustajiaan, jotka pyrkivät sen ohi.
Eclipsellä oli myös todella hyvä periyttämiskyky. Sen jälkeläiset juoksivat yhteensä 862 lähtöä, joista 344 päätyi voittoon.

Nimi: Eclipse
Syntyi:1 huhtikuuta 1764- kuoli 27 helmikuuta 1789
Sukupuoli: Ori
Väri: -
Rotu:Englantilainen täysiverinen
Kasvattaja: Windsor Great Park- siittola
Omistaja: Wilhelm Cumberland
Ratsastaja:
Kilpailuvoitot: -

C) wikipedia.org


 Kincsem

Kincsem oli unkarilainen englantilainentäysiveritamma, joka osallistui kaikkiaan 54 laukkakilpailuun voittaen joka ainoan. Ennätys säilyi 1980-luvulle asti.
Kincsemin isä oli brittiläisperäinen ori Cambuscan, jonka ansioihin lukeutui maineikkaan July Stakes -kilpailun voitto. Unkarin ratsastusseura oli ostanut 12-vuotiaan Cambuscanin 5 500 guinean hinnalla Unkarin kansalliseen hevossiittolaan Kisbériin, jossa se astui kaikkiaan kahdeksan vuotta. Emä taas oli Water Nymph, jonka isän Cotswoldin ratsastusseura oli niin ikään tuottanut Britanniasta. Cotswold oli mitäänsanomaton kilpahevonen, jolla oli tilillään toinen sija Royal Hunt Cupissa ja joitain voittoja vähäpätöisissä kilpailuissa.
Kincsem polveutui kahta kautta Slaneen, erääseen Britannian parhaista siitosorista: se oli sen isänemänisä ja emänemänemänisä.
Kincsemin omistaja oli alle 30-vuotias Ernő Blaskovich, jolle englannintäysveristen jalostuksesta oli kehkeytynyt intohimo. Hän piti varsojaan Tápiószentmártonissa sijainneessa siittolassa vuoden vanhoiksi asti, kunnes myi ne eteenpäin. Vuonna 1875 Blaskovichilla oli hallussaan seitsemän varsaa, joista hän onnistui myymään viisi paroni Alex Orczylle. Orczy ei huolinut Kincsemiä ja erästä orivarsaa, joita hän piti keskinkertaisina. Kincsem oli pieni, laiha ja likaisen ruosteisenvärinen tammavarsa, jolla oli tapana makailla laitumella. Nimen Kincsem "Aarteeni" sen arvellaan saaneen joko säälistä tai pilan päiten.
Erään tarinan mukaan Kincsem varastettiin sen ollessa vuoden ikäinen. Kun varkauteen syyllistyneet mustalaiset saatiin kiinni, heidän johtajaltaan kysyttiin, miksi he olivat valinneet kaikkien hevosten joukosta juuri Kincsemin, joka oli vaatimattoman näköinen, maksanrautias tammavarsa. Hän oli vastannut että ulkonäöstään huolimatta Kincsem oli joukon paras hevonen, ja että siitä tulisi vielä suuri voittaja.
Blaskovich päätti alkaa kilpailla Kincsemillä itse. Hän lähetti hevosen koulutettavaksi englantilaissyntyiselle, sittemmin Unkariin asettuneelle Robert Hespille, joka tunnettiin värikkäänä persoonana. Hesp oli vaativa kouluttaja, joka juoksutti hevosia paljon. Kincsem yllätti kouluttajansa; kun laiska hevonen lähti liikkeelle, se kiisi ennennäkemätöntä vauhtia. Kun tamma oli kahden vuoden ikäinen, sitä päätettiin kokeilla kilparadalla Saksassa.
Kincsemin kilpaura alkoi Berliinissä 21. kesäkuuta 1876. Tuntematon ja ruma tamma aiheutti järkytyksen yleisön keskuudessa; se voitti ennakkosuosikin kymmenellä hevosenmitalla. Aluksi tämä kuitattiin yksittäistapauksena, mutta kun murskaava menestys jatkui Hannoverissa, Hampurissa ja Bad Domeranissa, tiedotusvälineet kiinnostuivat väsymättömästä tammasta, ja sen maine alkoi kiiriä.
Paroni Oppenheim, tunnettu hevosmies, haastoi Kincsemin kilpailuun Frankfurt am Mainissa. Hän oli hiljakkoin saavuttanut hevosellaan Regimentstocherilla kolme voittoa Englannissa kilpaillessaan. Kincsem voitti kilpailun kymmenellä hevosenmitalla.




Elokuussa Baden-Badenissa Kincsem voitti kilpailun saapuen maaliin 200 metriä muita edellä. Tämän jälkeen Kincsem esiintyi ensimmäistä kertaa kotikentällään Unkarissa Sopronissa. Se otti helpot voitot kauden neljässä viimeisessä kilpailussa.
Kincsem kuoli ähkyyn 13-vuotissyntymäpäivänään 17. maaliskuuta 1887 pian viimeisen varsansa saatuaan. Suositun kilpahevosen poismeno johti maansuruun. Liput laskettiin puolitankoon, ja sanomalehtien sivuilla oli mustat surureunat.
Kincsemin luuranko on taltioituna Unkarin maatalousmuseossa Budapestissä.


Nimi: Kincsem
Syntynyt:17 maaliskuuta 1874- kuollut 17 maaliskuuta 1887
Sukupuoli: Tamma
Väri: Rautias
Rotu: Englannintäysiverinen
Kasvattaja: Ernö Blaskovich
Omistaja: Ernö Blaskovich
Ratsastaja:-
Kilpailuvoitot: 379 805 kultamarkkaa

C) Huns2Huns


Man O`War
Man O'War "Big Red" oli kuuluisa laukkahevonen. Man O'Warin isä oli Fair Play ja emä Mahubah, jotka olivat molemmat hienoja englannintäysiverisiä. Man O'Warin kasvattaja, August Belmont, ei olisi halunnut myydä oria, mutta orin ollessa yksivuotias se myytiin Philadelphiasta kotoisin olevalle varakkaalle Samuel Riddlelle. Man O'Warista suunniteltiin aluksi metsästyshevosta, mutta oria koulutettaessa se sai laukata muiden nuorten hevosten kanssa lyhyitä matkoja ja sen nopeus huomattiin. Man O'Warista kasvoi suurikokoinen, hyvinkehittynyt täysiveriori, jolla oli pitkä askel. Hoitajat kutsuivat sitä Riddlesissä Big Rediksi, eli suureksi punaiseksi.

Man O'Warin ensimmäinen kilpailu oli harjoituslähtö, joka pidettiin sen ollessa yksivuotias. Silloin ori kuitenkin lähti lähtökarsinasta liian myöhään häviten Golden Bruum -nimiselle täysiveriselle. Man O'Warilla oli suuri ruokahalu, ja se joutui lopulta käyttämään kuolaimia syödessään, jottei saisi ähkyä. Kilpailun alussa tästä kuitenkin oli apua, eikä se koskaan nirsoillut ennen kilpailua. 6. kesäkuuta Man O'Warilla oli sen ensimmäinen oikea kilpailu, joka käytiin Belmont Parkin radalla. Man O'War voitti kilpailun kuudella hevosenmitalla. Kolme päivää myöhemmin olivat orin toiset kilpailut, jotka ori voitti jälleen. Man O'War voitti myös neljä seuraavaa lähtöä. Man O'Warista alettiin puhua, että ori olisi voittamaton, kunnes 13. elokuuta 1919 se hävisi Saratogassa Upset-nimiselle täysiveriselle puolella hevosenmitalla. Kymmenen päivää myöhemmin Man O'War kohtasi Upsetin uudelleen ja voitti.
Kolmivuotiskausi oli Man O'Warille kiireinen. Yleisöä tulvi laukkaradoille paljon nähdäkseen Man O'Warin. Vedonlyönti ei kuitenkaan enää kiinnostanut ketään. Man O'Warilla oli kolmivuotiskautensa lopussa kilpailuissa aina korkeintaan kolme vastustajaa. Kolmivuotiskautensa aikana Man O'War kilpaili yhdessätoista kilpailussa, jotka kaikki se voitti. Erään kilpailun se voitti peräti sadalla hevosenmitalla. Kauden lopussa Man O'War sai jännevamman, joka lopetti sen laukkauran. Man O'War oli hyvin kuuluisa hevonen, siitä on vieläkin muistopatsas.
Man O'Warista tuli jalostusori kentuckylaiseen siittolaan lähelle syntymäpaikkaansa. Man O'War menestyi hyvin myös siitosoriina, ja useat sen jälkeläiset olivat hyviä laukkahevosia, tunnetuimpana sen lapsenlapsi Seabiscuit. Man O'Warin siittolaan tehtiin pyhiinvaellusmatkoja kaikkialta Yhdysvalloista. Man O'Waria oli käynyt katsomassa yli miljoona vierasta ennen kuin se kuoli vuonna 1947. Ori haudattiin sen omalle laitumelle, ja orin haudalla on sitä esittävä suuri pronssipatsas.

Nimi: Man O`War "Big Red"
Syntynyt: 29 maaliskuuta 1917- kuollut 1974
Sukupuoli: Ori
Väri: Rautias
Rotu: Täysiverinen
Kasvattaja: August Belmont
Omistaja: Samuel Riddlelle
Ratsastaja:-
Kilpailuvoitot: ?

C) stargazermercantile

Seabiscuit
  
Seabiscuit oli kuuluisa englannintäysiverinen laukkahevonen. Seabiscuitin isä oli Hard Tack ja emä Swing On. Hard Tackin isä oli Man O'War. Vaatimattoman alun jälkeen Seabiscuitista tuli voittaja ja hevosen nousu kuuluisuuteen osoittautui Yhdysvalloissa 1930-luvun laman aikana yhdeksi toivon symboliksi.

Nimi: Seabiscuit
Syntynyt: 23. toukokuuta 1933 – 17. toukokuuta 1947
Sukupuoli: Ori
Väri: Ruunikko
Rotu: Täysiverinen
Kasvattaja: Gladys Mills Phipps
Omistaja: Charles Howard
Ratsastaja:-
Kilpailuvoitot: $437,730

C) Awesomestories


Secretariat
Secretariat oli rodultaan englannintäysiverinen laukkahevonen, joka on yksi laukkaurheilun suurimmista tähdistä. Secretariat oli väriltään rautias ori. Sen isä oli Bold Ruler ja emä Somethingroyal. Uransa aikana Secretariat voitti muun muassa arvostetun Triple Crownin (eli voitti samana vuonna 1973 kaikki kolme kilpailua Kentucky Derby, Preakness Stakes ja Belmont Stakes) ja keräsi palkintorahoja yhteensä 1 316 808 USD. Se teki urallaan lukuisia rataennätyksiä ja useita maailmanennätysaikoja. Se tunnettiin lempinimellä "Big Red" (iso punainen); samalla nimellä oli aikoinaan tunnettu väriltään samoin rautias Man O'War.
Secretariatin kasvatti Meadow Stable, jossa oli muitakin hyviä englannintäysiverisiä. Secretariat lopetettiin kaviokuumeen vuoksi vuonna 1989. Sen 653 jälkeläistä eivät laukkaradoilla yltäneet kovin hyviin saavutuksiin, joskin monet sen tyttäristä ovat osoittautuneet hyviksi periyttäjiksi.
Secretariatin kuoleman jälkeen sen ruumiinavauksessa kävi ilmi, että sen sydän painoi noin 21 paunaa eli 9,5 kiloa ja oli näin ollen yli kaksi kertaa suurempi kuin englannintäysiverisen sydän normaalisti (3,9 kg) ja selvästi suurempi kuin mikään hevosen sydän jonka eläinlääkärit aiemmin olivat nähneet. Sydän oli muuten täysin normaali, terve ja hyväkuntoinen. Oletettavasti Secretariatin huikea menestys laukkaradoilla oli ainakin osittain poikkeuksellisen sydämen ansiota.

Nimi: Secretariat
Syntynyt: 30. maaliskuuta 1970- kuollut 4. lokakuuta 1989
Sukupuoli: Ori
Väri: Rautias
Rotu: Englannintäysiverinen
Kasvattaja:Meadow Stable
Omistaja: Penny Tweedy (Chenery)
Ratsastaja: Ron Turccotte
Kilpailuvoitot: 1 316 808 USD

C) wikipedia.org


Charme Asserdal

Charme Asserdal”Charme” oli 1970-luvulla Suomen kansainvälisesti menestynein ravihevonen ja Euroopan epävirallinen ravikuningatar. Ruotsalaissyntyinen Charme Asserdal nosti ravit 1970-luvulla koko kansan tietoisuuteen, sillä tamma esiintyi runsaasti lehdissä ja televisiossa. Sillä oli jopa oma ihailijakerho. Hevosen omistaja-valmentaja oli Timo Eve (Kila-talli, Nastola), kasvattaja Erik Andersson, hoitaja Irmeli Lehtioksa ja ohjastaja Heikki Korpi.
Kilpailu-urallaan Charme Asserdal keräsi 2 828 220 markan voittosumman. Kaikkiaan se kilpaili 168 kertaa, joista tuloksena oli 82 voittoa (21 toista ja 15 kolmatta sijaa). Charme Asserdal voitti seuraavat suurkilpailut: Solvallan juhla-ajo, Åby Stora Pris, Pohjoismaiden nelivuotiseliitti, Ruotsin sprintterimestaruus, Preis der Besten, Grosser Preis von Bayern; Grosser Preis von Mönchengladbach (Länsi-Saksa), Grote Prijs der Lage Landen (Hollanti), Gran Premio delle Nazioni (Italia) ja Copenhagen Cup (Tanska). Tamma oli myös epävirallisen MM-ajon viides ja kolmas vuosina 1978-79 Roosevelt Racewaylla Yhdysvalloissa. Charme Asserdal oli kilpailu-uransa lopetettuaan eniten ansainnut Pohjoismaissa syntynyt ravihevonen.
Periyttäjänä itsekin suvultaan vaatimaton hevonen ei onnistunut: vain yksi sen 13 varsasta on haamumaileri. Charme Asserdal lopetettiin elokuussa 2002 nopeasti edenneen sairauden vuoksi.
Charme Asserdal on haudattu kunniapaikalle Lahteen Jokimaan ravikeskuksen pääportin viereen, ja hautapaikalle on myös pystytetty muistopatsas.

Nimi: Charme Asserdal
Syntynyt: 15 maaliskuuta 1973 Ruotsi – kuollut 9 elokuuta 2002
Sukupuoli: Tamma
Väri: Ruunikko
Rotu: Ranskalais- Amerikkalainen
Kasvattaja: Erik Andersson
Omistaja: Timo Eve
Ratsastaja:-
Kilpailuvoitot: 475 672,00 €

C) hippodromers

  
 Matador II

Matador II alkuperäinen nimi on Paradox Bakkely, kutsumanimi Matador tai Matti oli kuuluisa kouluratsu. Se oli väriltään mustanruunikko tanskanpuoliveriori, jonka isä oli May Sherif, emä Susan Bakkely ja emänisä Wersal. Matador oli paitsi lahjakas kouluhevonen myös huomiota herättävän komea ja karismaattinen esiintyjä
Vuonna 1982 Matador tuotiin Suomeen Kytäjän kartanon omistukseen. Ori sai kouluttajakseen ja ratsastajakseen suomalaisen kouluratsastaja Kyra Kyrklundin. Ratsukko kilpaili menestyksekkäästi olympiatasolla saakka. Kyrklundin ja Matadorin parhaita saavutuksia olivat muun muassa maailmanmestaruushopea vuonna 1990, maailmancupin finaalin voitto vuonna 1991, 5. sija vuoden 1988 Soulin kesäolympialaisissa, monet sijoitukset kouluratsastuksen kansainvälisissä Grand Prix -luokissa sekä kolme Suomen mestaruutta vuosina 1986–1988.
Matador sairasti vuonna 1989 vakavan ähkyn. Ori kuitenkin toipui tähän liittyneistä suurista leikkauksista niin hyvin, että se palasi vuonna 1990 kilparadoille entistäkin menestyksekkäämpänä. Syksyllä 1991 Matadorin suomalaisomistajat myivät oriin Japaniin. Japanissa Matadoria ratsasti sen ostanut liikemies Yoshinaga Sakurai. Ratsukko sijoittui Barcelonan olympialaisissa sijalle 41.
Matador vietiin vuonna 1999 takaisin synnyinmaahansa Tanskaan, missä se toimi siitosoriina kuolemaansa saakka. Ori jätti jo 1980-luvun alkupuolella alkaneella pitkäkestoisella siitosurallaan runsaasti laadukkaita jälkeläisiä, joista pelkästään Suomeen 85. Kyrklundilla itsellään on muiden muassa orijälkeläinen Matata sekä useita Matadorin täyssisaren May Surprisen jälkeläisiä. Matador II oli kilpaillessaan suosittu hevonen eri puolilla maailmaa, sillä oli muun muassa oma ihailijakerho, jossa oli yli 3 000 jäsentä.

Nimi:Matador II
Syntynyt: 25 helmikuuta 1979- kuollut 2002
Sukupuoli: Ori
Väri: Mustanruunikko
Rotu: Tanskanpuoliverinen
Kasvattaja:
Omistaja: Kytäjän kartano, Yoshinaga Sakurai
Ratsastaja: Kyra Kyrklund ja Yoshinaga Sakurai
Kilpailuvoitot:-

C) Eurodressage

Oikeastihan maailmassa on vielä paljon muitakin hevosia jotka ovat legendoja. Kokosin kuitenkin tähän postaukseen muutaman hevosen. Toivottavasti piditte tälläisestä vähän erilaisemmasta postauksesta! :)

Lähteet: Wikipedia.org

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus, mutta onko noi tekstit suoraan wikipediasta? :) Kuulostaa ainakin tosi samalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on wikipediasta koska mun päähän ei jää noin paljon tietoa joskus 1700- luvulla syntyneistä hevosista! :D Päätin sitten vain koota tietoja yhteen, enkä alkanut itse miettimään mitä nyt hevosista voisis kertoa... :)

      Poista
  2. jos olet kopioinut kuvat ja tekstit niiden lähteet pitäisi ehdottomasti merkata niiden alapuolelle sekä tarkistaa että kuvat ovat kopioitu laillisesti.

    VastaaPoista
  3. Sanoin postauksessa kyllä että kuvat ovat wikipediasta ja kuvissahan näkyy kuvan ottanut. Tietysti ehkä olisi kannattanut laittaa postauksen loppuun lähteet.

    VastaaPoista
  4. ...mutta mihin jäi Red Rum?

    VastaaPoista
  5. Onko tuon "Man O'War" hevosen elinaikatiedoissa jokin virhe, vai elikö tuo hevonen tosiaan noin kauan :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wikipediatiedosta ei koskaan voi olla varma mutta luulen silti niin, koska näin sielä luki! :)

      Poista
    2. Siinä itse aiheessa oli että hänet haudattiin vuonna 1947

      Poista
  6. Tää tulee vähä myöhässä, mutta oot unohtanut kokonaan "suomilegendat" Murto ja tuon jälkeläinen Erä-Aaroni :D

    VastaaPoista

•Olen 14-vuotias tyttö Seinäjoelta
•Harrastan ratsastusta seitsemännettä vuotta Ratsastuskoulu Cavallossa
•Käyn ratsastustunnilla joka viikko ja
kouluvalmennuksissa joka toinen viikko Panda-nimisellä Westfalenin puoliverisellä
•Kisaan talli- ja seurakisoissa ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla
•Minusta voit lukea lisää Kirjoittaja- sivulla